Pelaamisesta
Rakastan pelaamista. Jos en lue, pelaan. Pelaan ihan mitä vain. Lapsena pelasin äidin kotiin tuomalla SNESillä Legend of Zeldaa, joka epäilemättä edesauttoi rakastumistani fantasiaan ja eeppisiin tarinoihin. Yoshi's Island oli toinen peli, joka herätti mielikuvituksen. Tuohon aikaan luin suurella innolla kaiken fantasian, mitä kirjaston hyllyistä suinkin löysin. Yksi suurimmiksi suosikeikseni nousseista sarjoista on Brian Jacquesin Redwallin taru, jota edelleenkin luen mielelläni. Sitten sain tietokoneen, ihastuin pitkähiuksiseen larppaajapoikaan, katsoin Sormuksen ritarit ainakin 26 kertaa kunnes osasin sen ulkoa, pelasin Sormusten herraan perustuvaa tietokonepeliä...
Kaiken tämän rinnalla kulki jatkuvasti foorumiroolipelaaminen, kirjoittamiseen perustuva roolipelaamisen muoto, jossa jokainen luo itselleen hahmon ja sitten kirjoitetaan yhteisöllisesti tarinoita, joissa eri hahmon ovat kanssakäymisissä keskenään. Näiden roolipelien lisäksi löysin yläkouluikäisenä mangan, animen ja web-sarjakuvat. Olin täysin lumoutunut hahmojen energiasta ja tunteikkaista tarinoista, erilaisista tavoista käyttää värejä ja luoda maailmoja. Lukiossa innostus kuitenkin laantui ja pysyi poissa pitkän aikaa. Suosikkisarjojani, NANAa, Paradise Kissiä, Fruits Basketia ja xxxHolicia toki rakastin edelleen, mutten enää ihan niin suurella intohimolla.
Lukion jälkeistä aikaa seurasi pitkä pätkä, kun en lukenut oikein mitään, en pelannut oikein mitään, enkä tehnyt muutenkaan oikein mitään. Pelaaminen tuli ensimmäisenä takaisin kuvioon, jopa ennen lukemista. Olin ulkomailla suorittamassa pitkää harjoittelujaksoa, enkä oikein sopeutunut joukkoon. Niinpä ostin vähäisistä rahoistani DSi:n ja muutaman pelin. Pelaaminen riensi apuun kun muusta ei oikein ollut lohtua. Sieltä kotiuduttuani kohtasin nykyisen aviomieheni ja muistan, kuinka pelasimme yhdessä Fablea, sekin fantasiamaailmaan sijoittuva varsin sankarillinen tarina.
Sittemmin niin foorumiroolipelit kuin käsikonsolitkin ovat jääneet. Nykyisin innostun enää hyvin harvoista peleistä. Saatan kokeilla sieltä täältä, napostella vähän ja todeta sitten, ettei tämä nyt oikein... Mutta sitten kun tärppää, saatan upottaa peliin satoja tunteja vailla huolen häivää. Hyvänä esimerkkinä Mass Effect -trilogia, jonka tarina ja hahmot kietoivat minut täysin sormensa ympäri. Yhteensä suunnilleen 120-tuntia kestävä trilogia (nopeasti läpivedettynä näin, hitaimmillaan siihen saa helposti hukutettua tuplasti tuon ajan) on tullut pelattua kolmisen kertaa kaikkineen lävitse. Ja vain siksi, että olen niin rakastunut tarinaan ja hahmoihin. Peleissä minua viehättää ennen kaikkea tarina.
Toinen uusi lisä, jonka olen löytänyt ihan tässä viime vuosina, on lautapelit. Ystäväni Henri on kova lauta- ja korttipeliharrastaja, ja tartutti innostuksensa minuunkin. Nyt kaapista löytyy jo mittava kokoelma, vaikka kartuttamisen varaa vielä olisikin. Suosikkeja ovat totta kai sellaiset pelit, joissa pystyy kuvittelemaan itsensä varsin elävästi pelin maailmaan. Kuvassa näkyvä Coup on esimerkiksi sellainen peli, jossa täytyy pystyä bluffaamaan hyvin uskottavasti olevansa jokin pelin kuudesta eri hahmoluokasta.
Eläytyminen ja immersio, siinäpä kaksi onnistuneelle tarinalle hyvin olennaista piirrettä.
0 kommenttia:
Sananvapaus on hieno asia.